http://yle.fi/uutiset/koulutyontekijat_pelkoa_ja_painostusta_-_uskonnon_harjoittaminen_kouluissa_loukkaa_perusoikeuksia/6821763
Nykyään kouluissa oletetaan että kaikki uskovat samaan ja kannattavat samaa uskontoa. Todellisuudessa on paljon niitäkin jotka harjoittavat eri uskontoa, mutta työnsä puolesta osallistuvat toisen uskonnon juhlatilaisuuksiin ja "rituaaleihin".
Kristinuskon harjoittaminen suurimmassa osassa Suomen kouluissa on jo juurtunut perinteeksi, ja myös suurin osa koulun oppilaista ja työntekijöistä ovat kristittyjä. Tämä tilanne koetaan joskus perustuslain ja ihmisoikeuksien vastaisena.
Toisaalta ne jotka harjoittavat muuta uskontoa voivat halutessaan jäädä tilaisuuksista pois, eikä heidän tarvitse kokea pelkoa tai painostusta.
Koska kaikilla on uskonvapaus, ei heitä voida "syrjiä" uskontonsa vuoksi työpaikoillaan.
//Juulia
Yleensä ihmiset varsinkin kouluissa olettavat, että ihmiset ovat kristittyjä ja osallistuvat uskonnotunneille. Ja se, että jos ihmiset ovatkin erimieltä ja kieltäytyvät esimerkiksi tietyistä juhlatilaisuuksista voi johtaa syrjimiseen. Ja tuntuu, että uskonnonharjoittaminen työpaikoillakin on vain oletettavaa ja kaikkien oletetaan osallistuvan tilaisuuksiin ja tämä voi mennä ihmisten perusoikeuksien yli. Ja se on kamala ajatella, että ihmiset eivät uskalla puhua ja ilmaista mielipidettään, koska pelkäävät, että menettävät työpaikkansa.
VastaaPoista